Lax ja Kotilainen yllättyivät

 

Lauri Lax on yllättynyt kolmen entisen perussuomalaisen ratkaisusta erota puolueesta ja valtuustoryhmästä.

Uutinen kolmen perussuomalaisen irrottautumisesta puolueesta sekä valtuustoryhmästä yllätti Äänekosken Perussuomalaisten kunnallisjärjestön puheenjohtaja Lauri Laxin sekä valtuustoryhmän puheenjohtaja Joni Kotilaisen.

 

– Tuli todellisena yllätyksenä, vaikka ei sitä tarvinnut lehdestä lukea, Lauri Lax sanoo.

Lax viittaa puheluun, jonka hän kävi Äänekosken maltilliset -ryhmän Marko Laitisen kanssa.

– Hyvin ovat osanneet salata aikeensa, ja täytyy nostaa hattua, että antoivat meille vaalirauhan, Lax kiittelee.

Lax muistelee, ettei tämä ollut ensimmäinen ero kuluneen kymmenen vuoden aikana laatuaan ensimmäinen.

– Politiikan teko vaatii henkilökemioiden kohtaamista ja ymmärtämistä ainakin oman ryhmän sisällä. Muistutan, että perussuomalaiset saavat olla eri mieltä myös valttuustotasolla, kun siitä vain ennakkoon ilmoittaa.

Äänekosken perussuomalaisten valtuustoryhmä kutistui nyt kahdeksasta kuuteen, kun Laitisen lisäksi eroilmoituksen jätti myös valtuutettu Marjo Rautiainen. Varavaltuutettu Tero Rantaniva edustaa kasvatus- ja opetuslautakunnassa nyt perussuomalaisten sijasta Äänekosken maltillisia.

Maltillisten lähettämässä tiedotteessa moititaan johtajuutta. Lauri Lax ei ymmärrä mistä on kyse.

– En ole kokenut näiden henkilöiden kohdalla, että tässä olisi ollut jotain ongelmaa. Politiikan teko on vapaaehtoista, joten vapaus on tehdä myös omia ratkaisuja, vaikka tämä, Lax pohtii.

Lax olisi toivonut kissan pöydälle nostamista.

– Olisi keskusteltu ensin ja tehty ratkaisut vasta sen jälkeen. Joukkoon sopii monenlaisia persoonia, eli jokainen valtuutettu saa olla juuri sellainen kuin on. Omasta mielestäni tulen juttuun kaikkien kanssa.

Lax uskoo, että johtajuuteen kohdistettu kritiikki on kohdistettu paikalliseen johtajuuteen eikä niinkään Purran ajamiin aiheisiin.

– Itse olen halunnut osallistaa valtuutetttuja enkä ole halunnut toimia diktaattorin lailla. Olen armeijan alikersantti, joten en allekirjoita tätä väittämää. Kyllä minulta auktoriteettia löytyy.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Joni Kotilainen yllätettiin erolla.

– Tällaiset irtiotot taitaa olla vissiin tapana näin valtuustokauden alussa, Kotilainen naurahtaa.

Kotilainen sanoo, että erota voi, jos kokee olevansa väärässä ryhmässä.

– Jokaisella on oma näkemyksensä ja sen saa meillä näyttää ja sanoa.

Kotilaisella on Laxin kanssa pienoinen mielipide-ero johtajuuden jotajuuteen kohdistuvaan kritiikkiin.

– Olen ymmärtänyt, että puoluumme puheenjohtaja Riikka Purran linja ei ole miellyttänyt, kun Jussi Halla-aho jätti tehtävänsä, Kotilainen sanoo.

– Totta kai tämä on harmittava juttu.

Kirjoitettu 27.1.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa